Esteetön Koli
Kolin alueella on paljon nähtävää myös heille, jotka tarvitsevat kulkea esteettömästi. Vuosien varrella olemme tarvinneet myös itse helposti kuljettavia retkikohteita, polkuja ja reittejä. Olemme nauttineet Kolin luonnosta lasten, isomummon ja huonokuntoisten aikuisten kanssa jotka ovat tarvinneet tasaista ja helppokulkuista alustaa. Vaikka maaston profiili onkin paikoin erittäin haastava, Kolilta löytyy jokaiselle soveltuvia luontopolkuja ja nuotiopaikkoja mukavilla maisemilla. Monelle laavulle pääsee autolla aivan vierelle sulanmaan aikaan. Lyhyt ja tasainen pitkospuu reitti pienen sisäjärven rannalta löytyy n. 5 km ennen kylää tultaessa Kajaanin tieltä Kolille päin. Siellä olemme ulkoilleet mm. isomummon ja pienten lasten kanssa. Penkit kutsuvat viipymään ja kuuntelemaan luonnon ääniä. Lisäksi olen lenkkeillyt lastenvaunujen kanssa ristiin rastiin Kolilla. Ihan paras reitti on huipulta alas päin (ylöspäin ei kunto riitä lykkiä rattaita). Vaikka reitille osuikin jokunen porras, alaspäin niistä selviää ihan hyvin isopyöräisillä rattailla.
Reitti mökiltämme Kolin satamaan on 1.8 km. Sinne johtaa päällystetty tie ja osan matkaa voi kulkea puisella kävelysillalla Pielisen rannassa, tätä reittiä lapset tykkäävät pyöräillä, matkalle kun osuu jännittävä joki, jossa keväisin virtaa hyvin voimakas vesi. Aamusella lenkkeilen usein yksin. Ihan suosikki reitti on Kolin sataman kautta, ylös kolin vaaran reunamaa Mattilan tilalle ja siitä kylän kautta takaisin mökille. Matkaa tälle reitille tulee 5.8 km, maasto on vaihteleva ja ilmeikäs.
Lue lisää kolin reiteistä luontoon.fi